|
Omaisten
tukeminen Kuntoutujien vanhemmille Nuorten päihteiden käyttö ja sen aiheuttamat ongelmat aiheuttavat yleensä hyvin vakavan kriisin myös perheenjäsenille. Oman lapsen itsetuhoinen käytös ja välinpitämättömyys läheisten tunteista on yleensä hyvin arka aihe vanhemmille. Tämän johdosta olisi ensiarvoisen tärkeää, että vanhemmat saisivat riittävästi tukea itsensä hoitamiseen samalla kun nuoren päihteiden käyttö pysäytetään ja irrottautuminen päihdekierteestä alkaa. Kuntoutujan hoitamisen kannalta on Tosi Paikassa havaittu ehdottoman tärkeäksi, että myös vanhemmat saavat toipumisaikaa. Vanhempien tulee saada läpikäydä omia pettymyksiään, epäilyjään, syyllisyydentunteita ja luottamuksen menettämisiä. Ilman läheisten prosessia ja vuoropuhelua Tosi Paikan ohjaajien kanssa, on riski, että kuntoutuja hajottaa hoitoa vääristyneen käyttäytymismallin mukaisesti. Tällaisella käyttäytymisellä hän pyrkii vaikuttamaan vanhempiin niin, että hoito keskeytyisi ja päihteiden käyttö voisi jatkua. Vanhempien luottamus hoitoon ja ohjaajiin sekä avoin vuorovaikutus ohjaajien ja vanhempien välillä luo turvallisen ilmapiirin myös kuntoutujalle. Hän oppii siihen, että mikään vedätys tai valhe ei enää auta. On opittava käymään asiat rehellisesti läpi itsensä kanssa. Hoidon sisältöön liittyvät yksilö-, ryhmä- ja taideterapia ovat kuntoutujan kanssa luottamuksellisia. Niiden sisällöstä terapeutti ei puhu työyhteisön tai vanhempien kanssa. Raportointivelvollisuus Tosi Paikalla on lähettävän kunnan sosiaaliviranomaisille. Kuntoutujan suostumuksella voidaan hoidon alussa sopia tiedonvaihdosta myös vanhempien kanssa, jos tarve vaatii. Tärkeintä on, että kuntoutuja saa rauhan ja tilaa omalle hoidolleen. Vanhempien hoito pidetään erillään nuoresta. Hoidon jatkuessa tulee tarpeelliseksi luoda osapuolien välille uusi, terveempi yhteys ja se edellyttää riittävää toipumista menneistä tapahtumista. Kaikissa kuntoutujan hoitoon ja tilanteeseen liittyvissä kysymyksissä olemme kuitenkin valmiita keskustelemaan vanhempien kanssa. Halutessaan on perheellä mahdollisuus Tosi Paikassa myös perheterapiaan. |